Google julkaisi näyttävän listan sovelluskauppa Play Storen ominaisuuksista tämän vuoden kehittäjätapahtuma I/O:ssa. Katsoin järkeväksi kirjoittaa näille oman artikkelinsa. Voit lukea edellisen kirjoitukseni tämän vuoden I/O:sta tästä.
Arvostetummat arvostelut
Toisin kuin vaikkapa kirjat ja elokuvat, sovellukset eivät pysy samanlaisina vuodesta toiseen, vaan niitä päivitetään jatkuvasti ja ne ovat aina muutoksessa. Siksipä onkin ollut kummallista, että viiden vuoden takaiset negatiiviset arvostelut yhä edelleen tänä päivänä saattavat varjostaa Play Storesta saatavan applikaation mainetta. Kuitenkin kehittäjätiimi on saattanut vaihtua jo aikaa sitten ja tänä päivänä applikaatio voi olla aivan erilainen.
Uudessa Play Storessa uudemmat arvostelut ovat painotetumpia kuin vanhat. Totta kai tämä tarkoittaa myös, että jos aikaisemmin hyvin toiminut applikaatio lakkaisi toimimasta, uudet negatiiviset arvostelut söisivät keskiarvoa paljon nopeammin kuin ennen. Kehittäjälle tämä on paljon reilumpaa: päivitysten positiiviset vaikutukset näkyvät paljon nopeammin. Samalla on entistä tärkeämpää välttää mokia, sillä niistä rangaistaan kovemmalla kädellä. Kaiken kaikkiaan arvostelut näyttävät paremmin applikaation laadun nykytilanteen.
Käyttäjä lataa vain sen, minkä tarvitsee
Viime vuonna lanseerattu App Bundle sai nyt uusia ominaisuuksia. Nyt on mahdollista ladata applikaation osia vain silloin, kun niitä oikeasti tarvitaan, vähentäen sovelluksen kokoa. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi käyttäjän ostaessa applikaation premium-ominaisuudet käyttöön, voidaan ne ladata tuolloin puhelimelle sen sijaan, että niiden tarvitsisi olla valmiina laitteessa asennushetkellä. Ladattuja palasia voidaan hienosäätää myös käyttäjän maan, laitteen ominaisuuksien ja SDK:n version perusteella.
Myös Google Play Instant on yhä paremmin tuettu: julkaisuun tarvitaan vastedes vain yksi sovelluspaketti. Instantilla käyttäjä pystyy lataamaan applikaatiota sitä myötä, kun hän käyttää sitä. Samaan toimintatapaan perustuvat myös esimerkiksi videostriimit. Käyttäjä voi näin kokeilla appia suoraan Google Play Storesta ilman, että hänen tarvitsee asentaa sitä. Jaksatko itse ladata appin puhelimelle, kokeilla ja sitten poistaa sen?
Instant tarjoaa hienoja liiketoiminnallisia mahdollisuuksia, mutta sitä ei voida alkaa käyttämään napinpainalluksella. Sovellus on hyvä rakentaa Instant mielessä alusta alkaen. Näiden ominaisuuksien lisääminen myöhemmin tarkoittaa eri näkymien rakentamista uudelleen ja niiden välisten riippuvuussuhteiden pohtimista. Tämä vie paljon aikaa – ja rahaa.
Päivitysten toimittaminen loppukäyttäjälle helpottuu
Vastaisuudessa projektitiimin on yhä helpompaa saada käyttäjät asentamaan tärkeä sovelluspäivitys. Google tarjoaa tähän kaksi uutta mahdollisuutta: joustavan mallin sekä heti-mallin. Joustavassa mallissa käyttäjä voi yhä käyttää sovellusta sillävälin kun se lataa päivitystä. Jälkimmäisessä puolestaan sovellus vaatii käyttäjää asentamaan päivityksen, ennen kuin hän voi jatkaa applikaation käyttöä. Pahoin pelkään, että tätä ominaisuutta tullaan väärinkäyttämään ja käyttäjä pakotetaan turhaan päivittämään vaikka ei olisi mitään varsinaista syytä.
Markkinoi oikealle kohdeyleisölle
Markkinointikoordinaattorina tiedän, että eräs suurimmista alan haasteista on kohdentaminen oikealla kohdeyleisölle. Mainostuloilla liiketoimintaa tekevä Google tietenkin ymmärtää myös tämän tärkeyden ja on siksi lisännyt mahdollisuuden kohdentaa Play Storen mainoksia kohderyhmille sovelluksen asennustilan mukaan. Käytännössä kohderyhmiä siis olisi kolme: käyttäjät, jotka ovat asentaneet appin, jotka eivät ole ja jotka ovat poistaneet sen.
Play Storen vankat tulevaisuudennäkymät
Digitaalisessa maailmassa ei yleensä voi tällaisia virkkeitä sanoa, mutta Googlen oma sovelluskauppa ja Android eivät varmasti ole lähivuosina menossa minnekään. Siksipä pysyäkseen kelkassa mukana on tärkeää hyödyntää uudet liiketoiminnalliset mahdollisuudet siellä, missä Google niitä tarjoaa.