-
Android-saavutettavuus – kolme kehittäjän vinkkiä
Seniorikehittäjänä olen työskennellyt lukuisissa projekteissa ja valitettavasti lähes yhtä monessa ei olla otettu ollenkaan huomioon Android-saavutettavuutta. Kohta on kuitenkin jo usealle organisaatiolle pakko: 23. kesäkuuta 2021 astuu voimaan EU:n saavutettavuusdirektiivi, jonka tarkoituksena…
15 elokuun, 2020 -
Ohjelmointikielet Suomen mobiilikehityksessä 2020 – Osa #2: Android Java
Android™ Java® oli ihan viime aikoihin saakka se ainoa oikea ohjelmointikieli Android-sovelluskehityksessä. Nykyisin työkaluvalikoima on laajempi, sisältäen aiemmin mainitun Kotlinin™ lisäksi mm. myös Web-pinon ratkaisuja. Jos vaihtoehtoja löytyy ja Kotlin nakertaa rivakasti…
8 toukokuun, 2020 -
Ohjelmointikielet Suomen mobiilikehityksessä 2020 – Osa #1: Android Kotlin
Kotlin™ on JetBrainsin luoma ohjelmointikieli, joka on hyvin lyhyessä ajassa vallannut vaikuttavan osuuden koko Android™-sovelluskehitystyökalumarkkinasta. Projekti käynnistyi jo vuonna 2010. Ensimmäinen virallinen julkaisuversio näki päivänvalon helmikuussa 2016. Kotlin-tuki saapui Android Studioon vuonna…
27 huhtikuun, 2020 -
Google Play Store muuttuu, näin voit hyödyntää uusia ominaisuuksia
Google julkaisi näyttävän listan sovelluskauppa Play Storen ominaisuuksista tämän vuoden kehittäjätapahtuma I/O:ssa. Katsoin järkeväksi kirjoittaa näille oman artikkelinsa. Voit lukea edellisen kirjoitukseni tämän vuoden I/O:sta tästä. Arvostetummat arvostelut Toisin kuin vaikkapa kirjat…
24 kesäkuun, 2019 -
Tekoäly, konenäkö ja AR kohtasivat Google I/O 2019:ssa
Toukokuu on ollut kiireistä aikaa teknologiajäteille. Vain viikkoa myöhemmin Facebookin F8:n päättymisestä Google piti oman vuotuisen I/O kehittäjätapahtumansa. Facebookin tavoin ihmisten auttaminen ja arkisten sekä vähemmän arkisten ongelmien ratkaisu oli Googlen viestinnän…
10 toukokuun, 2019 -
Facebook F8 2019 on nyt ohi. Mitä se merkitsee suomalaisille yrityksille?
Eilen 1.5. päättynyt Facebookin maailmankonferenssi “F8” nosti jälleen kerran yksityisyydensuojan valokeilaan. Toimitusjohtaja ja perustaja Mark Zuckerberg nousi tuttuun tapaan lavalle Kalifornian San Joséssa kertomaan miljardiyhtiön tulevaisuuden suunnasta. Yhdysvaltalaisesta sijainnista huolimatta tapahtumassa puhuttiin…
2 toukokuun, 2019 -
Paikannuspalveluiden toteuttaminen Android 9 Wi-Fi RTT:llä
Tiesitkö, että nyt voit paikantaa Android-laitteen 1-2 metrin tarkkuudella, jopa sisätiloissa? Wi-Fi RTT mahdollistaa uusia palvelukonsepteja, joista kerron nyt lisää tässä artikkelissa. Tarkkaa paikannusta Google julkaisi elokuussa 2018 Android Pie:n, joka toi…
17 joulukuun, 2018 -
Treamerin menestystarina – ideasta valmiiksi mobiilisovellukseksi
Eikö olisi mahtavaa, jos voisit hankkia luotettavia tilapäistyöntekijöitä nopeasti vain muutamalla älypuhelimen pyyhkäisyllä? Menestystarinat lähtevät usein liikkeelle hyvästä ideasta tai oivalluksesta, joissa kiteytyy ratkaisua kaipaava ongelma. Ideasta työ jatkuu konseptin hiomisella sekä…
28 elokuun, 2018
Haku
Tags
Kategoriat
- Accessibility (1)
- Accessibility (2)
- Android (8)
- Android Java (1)
- Android Kotlin (1)
- Apple (3)
- Asiakkaat (2)
- Development Guide to Web Accessibility (1)
- iOS Objective-C (1)
- iOS Swift (2)
- iPhone (5)
- Kanaliiga (2)
- Kouvola (1)
- Lahti (1)
- Markkinointi (5)
- Meeting Assistant (1)
- Mobiili (12)
- Mobiiliteknologiat Suomessa 2020 (1)
- NHL20 (1)
- Ohjelmointikielet Suomen mobiilikehityksessä 2020 (5)
- Opas verkkosivuston web-saavutettavuuteen (2)
- Punos Squad (11)
- punossquad (11)
- React Native (4)
- React Native (1)
- Rekrytoinnit (6)
- Saavutettavuus (2)
- Teknologiatapahtumat (1)
- Uncategorized @fi (3)
- Web (2)
- Yritys (8)